Timo Montonen

Kirjoittajan kirja

Kolumneja, pakinoita ja puheita kirjoittamisesta, lukemisesta ja muista ikuisista aiheista. 149 sivua. BTJ Kustannus 2007.

ISBN 978-951-692-689-9

(loppuunmyyty)

 

Kirjoittajan kirja on sukellus sanojen ja oppimisen maailmaan, teos kaikille, jotka uskovat tekstin ja opiskelun merkitykseen nyky-yhteiskunnassa.

 

 

Katkelma Timo Montosen Kirjoittajan kirjasta:

 

Sokia Kreeta, näkevä Hannu

 

Miten pääministeri Paavo Lipponen kekkasi käyttää Irakin kriisin

yhteydessä oraakkelimaista kielikuvaa sokean Reetan näkökyvystä?

Hannu Salaman novellikokoelma Kolme sukupolvea (1978) tarjoaa

mieltä kiihdyttäviä vastauksia tähän sivistyneistöämme askarruttavaan

probleemiin.

Tutkiva journalismi (esimerkiksi Helsingin Sanomien lukuisat artikkelit)

on jäljittänyt sokeaa Reetaa eli sokiaa Kreetaa suurennuslasin

kanssa. Onpa lehdistö asiantuntija-apuineen ollut löytävinäänkin Lipposen

entistä opettajaa ja keskieurooppalaista satuperinnettä, mutta

ei ole nähnyt ilmeisintä. Sokea Reeta -sanonta on imeytynyt Lipposen

fraasivarastoon yöpöydän lukemistosta, Hannu Salaman novellista

Töitäkin taas pitkästä aikaa.

Novelli kertoo 1970-luvun laman ja työttömyyden kurimuksessa

sinnittelevistä sähkömiehistä, Santusta ja Laurista, jotka on komennettu

”uudelleenkoulutukseen”. Äijillä on takana nelisenkymmentä

vuotta työelämää, silti vaan määrätään hanttihommiin VR:lle kangen

ja kihvelin kanssa.

Maata hallitsee ”työväenhallitus”, jolle Santulta ja Laurilta ei liikene

ymmärtämystä. ”Mutta kirveelläkään et saa mua uskoon etteikö näitä

hallituksia tehdä ketunhäntä kainalossa”, Lauri marmattaa katkerana.

Novellista Lipponen on löytänyt sokian Kreetan lisäksi nahkurin

orret. Santun, Laurin ja muiden duunarien puheissa vilisee muitakin

värikkäitä ilmauksia.

Ennustankin Lipposen lausahtavan lähitulevaisuudessa seuraavia

viisauksia:

  • Arvio kilpailevan puolueen vaalilupauksista: ”Kyllä sillä kattos nääs on mallinsa haettuna: puukin palaa vaikka on kuin järvestä nostettua.
  • Vaaliväittelyssä vastustajasta: ”Pyöritteli sanojaan kuin hevonen hampaisiin tarttunutta leipää.”
  • Hallitusneuvottelujen yhteydessä: ”Piiri pieni pyörii niin kuin tarataappa.”
  • Tokaisu oppositioon passitettaville puolueille: ”Takaisin vaan kuin myllymatissa.”
  • Perustelu sille, miksei pääministeri ota voimakkaammin kantaa USA:n ja eräiden Nato-maiden sotaintoiluun: ”Aattelin ettei pappikaan tykkää hyvää jos sitä ripillä sormeen hamplasee.”

 

Miksei Paavo Lipponen ole sitten paljastanut kielellistä innoittajaansa?

Miksei hän ole noussut todistamaan Hannu Salaman suuresta vaikutuksesta

Suomen poliittiselle, henkiselle ja älylliselle keskustelulle?

Koska Lipponen on loukkaantunut. Viimevuotisessa kirjassaan

Elämän opetuslapsia 3 Hannu Salaman alter ego Harri Salminen ei

puhu Paavon söpöydestä. Sen sijaan hän puhuu ”Herratoveri Rinssieverstin

lihakauppiaan naamasta”.

Siksi Lipponen vaikenee ja lukee öisin Salaman 70-luvun novellia:

”Näkeehän sen ny sokia Kreetakin mikä on luontaista ja rehellistä

kauneutta. Kattoppas vaan sen naamaa – – .”

 

s. 40-41